No mutta nyt tähän kertaan eli päätin tosiaan että mennään oikealle ja esteen jälkeen nojasinkin vähän liikaa oikealle ja meinasin pudota. Korjasin äkkiä asentoni ja kallistuin kulmassa sitten vasemmalle. Ja yhtäkkiä nään ja tunnen Maikun jalkojen vilistävän ylitseni. Kaikki ajattelivat että kohta nousen sieltä ja hyppään takaisin selkään. Multa tullaan kysymään että mihin sattuu ja huudan vaan että ottakaa kenkä pois jalasta. Tunsin heti että vasempaan jalkaan, lonkkaan ja olkapäähän sattui. Maikku talloi jalkani ja kengässäkin on pieni hokin reikä. Onneks tallilla oli hyvät ensiapuvälineet. Olkapäähän ja kantapäähän laitettiin kylmää. Multa mitattiin verenpaine ja mulla oli tosi jano kokoajan. Sain myös jonkun tuen kädelle niin se ei saatunut edes kovin paljon. Jälkeenpäin mulle kerrottiin että turvaliivissä oli kauheat Maikun hokin ja kavion jäljet. Onneksi oli turvaliivi, sillä muuten jäljet olisivat olleet minun selässäni.
Lähettiin tallilta suoraan Forssaan ja tallilaiset lupasivat hoitaa Maikun pois. Kun päästiin Forssan sairaalaan niin päivystyksessä ei onneksi tarvinnut odottaa sekuntiakaan. Siellä lääkäri analysoi että olkapää on murtunut. No kun oli pitkäperjantai niin Forssassa ei ollut röngten auki. Käytiin sitten kuvauttamassa olkapää Hämeenlinnassa asti. Murtunuthan se oli, mutta hoidoksi riitti vain kantoside.
Tämän viikon tiistaina eli pari päivää sitten oli kontrolli. Lääkäri sanoi että kädessä oli pieni virheasento, joten hän suositteli leikkausta. No leikkaus oli sitten keskiviikkona. Lähdettiin keskiviikkoaamuna sitten sairaalaan ja odoteltiin vajaa neljä tuntia.
![]() |
Tein tuommoiset sairaalassa odotellessani. |
Kun minulle annettiin nukutuslääke se tuntui tosi omituiselta. Ihankuin ensin käsi olisi nukahtanut ja sitten kirvellen tuntui kun se lääke olisi levinnyt ja kun se "pääsi" aivoihin asti niin nukahdin heti. Pääsin siis leikkaukseen joskus puoli kaksi ja osastolle pääsin takaisin noin puoli neljä. Heräämisessä kuitekin kesti varmasti vajaa tunti eli operaatio ei ollut kovin pitkä. Sain vaikka mitä kipulääkkeitä, niin mihinkään ei sattunut.
![]() |
Tunnelmat leikkauksen jälkeen :D |
Kuitenkin urheilukielto minulla on kesäloman alkuun asti enkä saa myöskään ratsastaa :(
Nyt pyytäisin teitä kertomaan mitä postauksia voisin tehdä kun en ratsastamaan pääse. Tallilla pystyn kyllä touhuamaan.
Voi eii 😨 Tälläset on aina hirmu ikävi :( Onneks ei käyny ton pahemmin☺
VastaaPoistaNiinpä ja onneks :)
PoistaTee vaikka Myday tai Unelmavarusteet- postaus
VastaaPoistaMyDayta olenkin miettinyt ja Unelmavarusteet- postauksiin kuulostaa hyvältä. Kiitos!
PoistaMillon uutta postausta? D:
VastaaPoistaItseasiassa ihan pian :)
Poistasattuiko toi kanyylin laitto
VastaaPoistaNipisti vain :)
Poistaokei, mä oon aina luullu et se sattuu ihan kunnolla
Poista:)
Poista