maanantai 24. marraskuuta 2014

Eilisen touhuiluja

Täällä blogin puolella on ollut nyt hiljaista monestakin syystä. Iltaisin on niin pimeää että ei voi oikein kuvata ja välillä kamera unohtuu kotiin. Mulla on ollu muutakin kiireitä. No nyt tässä teille kuitenkin pientä postausta. Ratsastin siis Maikulla ilman satulaa ja maneesiin mentäessä huomasimme että siellä on suuri hiekkakasa. No alussa vähän ihmeteltiin ja Maikku rupesi itekseen siihen kiipeilemään ja kuopimaan. Ei siis pelännyt vaikka sitäkin olisi voinut tehdä. Kasassa oli keskellä hyvä matalampi kohta josta pääsi kivasti yli. Ylitettiin kasaa niin taluttaen, ratsain ja jopa laukassa. Siinä tunnin keskeisin asia, kun maneesissa oli toinenkin hevonen ja vaan toinen pääty oli käytettävissä.



Jee täällä ollaan!

Ja ratsain 


Yritin saada videotakin parista pätkästä aikaiseksi mutta se ei oikein onnistunut, joten kuvilla pärjätään. 


Päätettiin mennä keskeltä kasaa...

Onneksi Maikku kaivaa tien :D

Upposi tohon keskelle tosi paljon.

Nyt toivon teidän mielipidettä siitä tekisinkö blogiin joulukalenterin. Kommenttia tulemaan ehdotuksista ja tosta sivupalkista voi vastata kyselyyn :)

maanantai 10. marraskuuta 2014

HURjan Koulukisat 8.11

Sunnuntaina oli meidän tallilla eli West Wind Ranchilla Hämeen Urheiluratsastajien järjestämät koulukisat. No olihan niihin kiva osallistua kun kerran omalla tallilla kisat oli. Menin ohjelmana Helppo B: K.N Special 2009 (Rata B). Olisin muuten varmaan mennyt myös C:n, mutta mun kaveri Jolana meni Maikulla sitten C:een.

Valmistuminen kisoihin nyt vähän jäi kun viimeksi kävin tallilla silloin sunnuntaina, josta teinkin postuksen. Perjantaina Jolana tuli meille ja ratsasti Maikulla mutta minä en koska olin loppuviikon kipeä, niin en heti selkään viittinyt mennä. Olin tallilla sentään perjantaina.

Rata oli musta aika simppeli, vaikka tekemistä riittäisi vieläkin. Verkassa en oikeen saanut Maikkua kunnolla tuntumalle, koska poni viipotti alta pois koko ajan. Maikku on aina laiska, eikä liiku mihinkään (paitsi välillä esteillä) niin kisoissa silti on energiaa ja hösäämistä niin paljon ettei mukana pysy. Ja kun en Maikun energisyyteen ole tottunut ohjauskin jopa välillä hakusessa. Maikku punkersi, oli vino, oikoi, ei kuunnellut yms yms...

Verkassa :)

Yritin radalla keskittyä erityisesti hyviin teihin. Maikku oikoi silti radalla. No ei voinu mitään, mutta yritettiin ainakin. Aijemmin kun olen tämän radan mennyt molemmat pääty-ympyrät ja loivatkiemurat ovat olleet liian pienet, mutta sen ainakin sain korjattua. Radalla en kauheasti yrittänyt painottaa Maikun muotoon, mutta kyllä se osan aikaa muodossa olikin.

Paperissa oli paljon vitosia ja kutosia, vaikka pari nelostakin oli. Paperissa sanottiin, että mukava poni, mutta yritä saada poni rauhoittumaan, ole tarkkana ponin suoruudesssa ja taivutuksissa ja muista hyödyntää kulmat. Olin tosi ylpeä Maikun pysähdyksistä. Treeneissä Maikku Aina hiipii pysähdykssä eikä pysy paikoillaan. Radalla Maikku pysähtyi kuin seinään niin, että melkein horjahdin.

Maikulle tuli lopussa joku hyppy-loikka-villi kohtaus ja rupesi lävistäjällä laukkaa vaihtamaan ja pukittelemaan. Sen jälkeen mentiin vielä lujempaa ja viipottavammin. No toisen lävistäjänkin Maikku sitten vaihtoi vaikka yritin pitää oikeassa laukassa.

Maikulla oli ihanat sykeröt!!

<3

Jolana radan jälkeen, Maikku katsoo pelottavaa ponia :D




Tossa rata ja sori kun heiluu :/


Seuraava postaus tulee varmaan tän viikon lauantain HURjan estekisoista, joissa luokkina varmaan meen 60-70 cm ja 80 cm. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

My Day kuvina - Tallipäivä

Tänään olin aamutallia tekemässä tallilla. Ratsastin sitten Maikun. Kamera jäi heti alkuun kotiin mutta onneksi puhelimellakin tuli ihan hyviä. No kuvat kertoo loput ;)
Oli oikein piristävää lähteä kaheksalta tallille tämmösessä säässä

Ekana hepat sai heinää
Ja sitten IHANAAN ulkoilmaan 

Iltaruuat valmiiksi (tässä Maikun ruoka, jossa lesettä, kivennäistä, suolaa, litra kauraa ja litra speed  poweria)



Ja karsinat putaiksi 



Arvatkaapa ketä jätti ratsastuskengät kotiin :/

Sitten ratsastamaan 

Kello olikin jo aika paljon kun selkään menin. Tarkotuksena oli olla tuohon aikaan
 kotona, mutta...

Maikku oli iha kiva ratsastaa, mutta vähän laiska. Osittain johtu mun kengistä kun en voinu oikeen pyytää pohkeilla hyvin. 

Otin lopuksi pari hyppyä ristikolle vaikka oli huonot kengät, koulusatula ja pitkät jalustimet.
Piti pestä Maikun kaviot


Ja temppuja tietty!
"Onks lisää leipää?"

Moikat Maikulle ja kotiin!


Nam ruokaa!

Ja läksyjä..

Tulin äsken vielä lenkiltä ja sitten rupesinkin tätä kirjoittamaan. Täytyykin mennä täänään aikaisin nukkumaan että jaksaa huomen aamulla taas kouluun herätä!