maanantai 27. lokakuuta 2014

Estetunti

Moikka taas!
Ei ole nyt melkein viikkoon tullut postausta, mutta ei oikein ole postauksen aihetta ollut. Nyt kuitenkin eilen pääsin estetunnille ja sain vielä jotain matskuakin, vaikka vähän heikosti. Tunti oli 4-5 ja äiti pääsi kuvaamaan vain loppu tunnista jolloin ei meinannut kuvista ja videoista enää tulla mitään, kun oli niin hämärää. No sitten itse tuntiin. Aloitettiin verkka ravipuomeilla ja sitten laukkapuomeja. Mentiin viiden askeleen puomi-kavaletti väliä. Sitten ruvettiin hyppäämään lyhyitä "ratoja". Esteet oli ristikkoja alussa ja lopussa nostettiin pystyiksi. Maikku tuntui kivan reippaalta ja aika kuuntelevaselta. Hypätessäkin ihan ok mutta silti piti aika paljon ratsastaa että poni oikeasti meni. Pari kertaa poni kielsi ja osa oli ihan turhia kieltoja, mutta kun ei mene niin ei mene. Ihan tyytyväinen kuitenkin olen.


Rata joka näkyy myös videolla (sori laatu puhelinkaan ei suostunut yhteistyöhön)

Tää oli kans yksi rata

Ihan viimeiseksi menin tän ja toi okseri oli jo vähän korkeampi ehkä 80 cm tai 85 cm




Pesin tänään reippaana Maikun pinkit pintelit, jotka irtojuoksutuksen jälkeen olivat likaisina. 

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kuvapostaus Maikun irtojuoksutus

Me irtojuoksutettiin Maikku lauantaina ja Maikku on tosiaan ollut koko syysloman siraslomalla. Maikulla oli aika paha haava etujalassa, mutta onneksi se on nyt saatu kuntoon. Poni oli tosi energinen ja lähti melkein käsistä kun talutin sitä. Maikku ravasi ja pukitteli mun vieressä vaan kun talutin. Naru pääsä vahingossa vähän vapaaksi niin Maikkupa päätti hypätä pystyyn. Onneksi sain pidettyä narun kiinni. Kun sitten päästettiin poni vapaaksi oli kivat riemun pukit ja tietty piehtarointi. Lopuksi menin vielä ilman satulaa. No en tässä nyt enempää höpöttele,






"Mä pomppaan äikkiä tästä vaan pois!"
























perjantai 17. lokakuuta 2014

Aloittelua ja Tietoa



Moikka!

Päätin tässä aloitella uutta blogiani. Blogini on hevospainotteinen, mutta väliin saattaa tupsahdella mitä tahansa postauksia. No mutta blogini on uusi ja vielä nämä jutut ovat vähän hakusessa joten blogi paranee ja kehittyy koko ajan. Palutetta saa antaa ja toivon teidän antavan kehitysvinkkejä ja muuta.


Sitten aiheeseen. Nimeni on Reetta. Olen 13-v tyttö Jokioisilta Ypäjän läheltä. Olen ratsastanut ratsasuskoulussa noin 3 vuotta, mutta sitä ennen epäaktiivisesti noin 2 vuotta. Oman ponin olen omistanut yli puolitoista vuotta.  Äitinikin harrastaa ratsastusta ja poni on meidän yhteinen. Ponin nimi on Magical Queen tutummin Maikku on 147 cm korkea New Forest poni tamma. Pomppua löytyy 110 cm luokkiin asti mutta me olemme vasta startanneet 90 cm luokkia.Kisaamme pääasiassa esteitä mutta jotain helppo C-B luokkia varsinkin omalla tallilla käydään. Tällä hetkellä ponilla on ilmeisesti ongelmaa hieman leuan tai niskan alueella. Maikku on kesän ja kevään aikana ollut haluton hyppäämään ja liikkunut huonosti eteen. Asiaa kuitenkin yritään selvitellä koko ajan.

Viimevuoden koulukisoista 

Ypäjän leiriltä

Vähän lisätietoa vielä. Talli jossa Maikku asustaa on West Wind Ranch Tammelassa. En harrasta ratsastusken lisäksi mitään. Tallilla käyn noin 4-6 kertaa viikossa. Vakitunnit minulla on 2 kertaa viikossa. Kuvailen Canonin EOS 1100D:llä. Perheeseeni kuuluu äiti, isä ja pikkuveli Atte. Eläinkuntaa perheessämme on veljen viljakäärme Endoo ja hänen kalansa. Minulla ponin lisäksi on kaksi hermeliinipupua.

Pippuri (musta) ja Helmi (harmaa)

Jos tulee jotain kysyttävää teillä mieleen niin saa kysyä!

-Reetta